Kysymykset ja sitten omat kysymykset seuraaville yhdelletoista valitsemistanne.
1. Oletteko ajatelleet vaihtaa rotua? Miksi?En. Saksanpaimenkoira on vaan niin mun rotu, ollut pienestä tytöstä asti.
2. Oliko rotu oma valintanne vai vaikuttiko jokin muu valintaan?
Rotu on täysin oma valita. Sain jopa isännän suostumaan tähän rotuun, vaikka se pelkäsi "susikoiria"
3. Voisitteko jostain syystä luopua koirista?
Sitten vasta kun en enää itse pysty koirista huolehtimaan.
4. Kuinka hemmottelette koiraa, hierontaa, hellyyttä, herkkuja ja milloin?
Hellyyttä aina kun toimitaan oikein eikä hellyyttä kerjätä, samoin myös herkkuja. Herkkuja tulee myös kynsienleikkuun jälkeen. Hierontaa tulee tulevaisuudessa varmasti paljon, kunhan ensi vuoden alussa pääsen koirahierontakoulutukseen.
5.Mikä on pistänyt vihaksi jonkun arvostellessa koiraanne?
Edesmenneen sakuni ollessa 16-viikkoinen, eräs ihanista naapureistani tuli koiransa kanssa vastaan lenkillä. Oma sakuni oli aivan innoissaan ja häntä heilui, naapuri tokaisi: "onpa sulla pelottavan näkönen koira" Silloin teki mieli tokaista jotain sopimatonta.
6. Sopiiko koira työpaikalle?
Se riippuu ihan työpaikasta ja tietysti koirasta. Esim. kampaamon käryihin ei koiraa pitäisi viedä.
7. Puututteko herkästi koirien huonoon kohteluun julkisilla paikoilla?
Ehdottomasti kyllä!!! Jos koiraa kohdellaan huonosti, niin voimasanoja käyttäen teen omistajalle selväksi asiani.
8. Miten yhdistyy arvomaailma, eläinsuojelu ja koirat?
Viime aikoina on saanut lukea lehdistä koirien huonosta kohtelusta jopa niin, että koira on jouduttu vammojensa vuoksi lopettamaan. Koirien paskoista saa joka kevät lukea moitteita, mutta eipä noista rikkinäisistä kaljapulloista ikinä lehtien palstoilla ole mitään. Itse kyllä kerään paskat pois, jos ne ovat jossain muualla kuin ojan pientareella.
9. Koirasi hassuin tapa?
Kun Rocin hännänpäältä rapsuttaa, niin se "nypyyttää" ilmaa :D
10. Tapaako koirasi saman rotuisia koiria leikin vai harrastusten merkeissä?
Lähes viikottain. Käydään Saksanpaimenkoiraliiton Kurikan alajaoston koulutuksissa ja Ronjan kasvattaja käy meillä muutamien sakujen kanssa usein.
11. Kerro yhdellätoista sanalla rotusi parhaimmat ominaisuudet!
Näyttävyys, uskollisuus, palvelunhaluisuus, aktiivisuus, viisaus, itsevarmuus, säyseys, uteliaisuus....
En nyt keksi tähän 11 uutta kysymystä, mutta vastailkaa noihin samoihin kysymyksiin. Kysymykset on tarkoitettu kaikille, jotka tämän blogin lukee :)
|
Yhdessä tuumin. |