Ronja ja Roci helmikuun loppupuolella kuvauksissa Ventelällä. Ronja lonkat B/B ja kyynärät 0/0, eli terve typykkä. Rocin lonkat oli A/A, mutta kyynärät 3/3 ja paha nivelrikko. Jotain tuollaista pojun osalta osasin odottaa, mutta toivoin kuitenkin jotain vähän parempaa.
Ronjan ensimmäinen juoksu alkoi ja siitä tuli aika kiukkunen eikä oikein tahtonut sietää yhtään mitään toisilta koirilta. Nyt se onkin ollut tarhassa juoksun ajan, niin on kaikilla ollut vähän siedettävämpää.
Zerosta on aivan ihana ja kuuliainen kakara. Tosin tykkää vähän pitää omaa kivaa, kun olemme jättäneet sen kauppareissun ajaksi yksin. Isännän lenkkarit sai vähän kyytiä, samoin keittiönpöydän jalka. Valkopippuria ripottelin pikkuisen pöydänjalkaan, niin se on saanut sen jälkeen olla rauhassa.
Zero 7 kk. |
Koirahierontakoulutus alkoi ja se on todella mielenkiintoista. Kovasti joutuu tekemään töitä itseopiskeluna ja niiden parissa mun illat töiden ja koirien hoidon jälkeen on mennyt. Muutamia koiriakin olen jo hieronut. Projektikoiraksi valitsin Moonan, joka on todella viehättävä 9-vuotias Englanninsetteri narttu.
Tänään katsoin FCI:n kennelnimilistasta, että meidän hakema kennelnimi siellä näkyy jo. Joten ei varmastikaan mene kovin kauaa, kun muistavat mua taas Kennelliitosta laskulla. Nyt nykäsevät parisen sataa :D
Anteeksi tämä kuvien vähyys blogissa. Kamerassa olisi aivan uusia kuvia, mutta en saa purettua niitä sieltä. Tietokoneella ja kameralla on kommunikaation kanssa ongelmia.