lauantai 23. marraskuuta 2013

Ulkoilua kodalla

Kyllä oli mukava päivä koirien ja isännän kanssa kodalla. Kaiken olisi kruunannut kahvi ja makkaran paisto nuotiolla. Vasta matkalla välähti mieleen, että mennään johonkin muualle, kuin meidän normi koirien juoksutuspaikalle. 
Ronja on vauvana käynyt viimeksi tuolla kodalla, mutta tuntui tyttö muistavan paikan. 
Pian uusiksi ja silloin on makkarat ja kaffit mukana.

Naomia en ole vielä ottanut mukaan isojen koirien kanssa riehumaan, ettei vaan tule mitään vahinkoa.






torstai 17. lokakuuta 2013

Naomi ja ensilumi

Tänään aamulla alkoi satamaan lunta. Harmillista, kun jouduin istumaan töissä enkä nähnyt Naomin kirmaamista lumen seassa. Onneksi isäntä hoksasi kaivaa kameran ja napsi kuvia.









tiistai 15. lokakuuta 2013

Suunnitelmia

Sopivan uroksen löydyttyä Ronja asutetaan kevään juoksusta. Mahdolliset pennut syntyvät heinä-elokuun aikana.

Ronja KoiraNetissä



lauantai 5. lokakuuta 2013

Uusi jäsen laumaan

Eilen käytiin hakemassa kauan odotettu (odottavan aika on pitkä) lauman uusin jäsen kotiin. Pentu on todella kaunis ja kaikinpuolin ihana.

Kotimatka meni hyvin ja suurimman osan ajasta nukkui. Kotona oli paljon haisteltavaa ja tutkittavaa. Yöllä en herännyt kertaakaan, joten kaiketi pentu on nukkunut. Isommat koirat tapasivat uuden tulokkaan vasta tänään iltapäivällä ja vähän pitää totutella molemmin puolin.

Saanko esitellä Barwaxan Monroe "Naomi"




lauantai 14. syyskuuta 2013

BH-koe ja kaikki pelätyt ykköset

Voi taivas, mikä jännitys ollut lähes kaksi viikkoa BH-kokeen takia, joka on sarjassa ensimmäinen koe koko elämäni aikana. Nyt se on ohi!

Viikon aikana olen miettinyt kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita ja lähes kaikki toteutui.

- Pelkäsin, että arvonnassa valitsen numeron 1 ja niinhän mä tein. Argh!
- Pelkäsin, jos saan sen numero 1, niin joudun suorittamaan tottelevaisuusosuuden ensimmäisenä... No niinhän siinä kävi.

- Pelkäsin jännittäväni ja sekoilevani niin paljon, että koira peilaa niin paljon, että alkaa kikkailemaan... No niinhän siinä kävin.

Yksi kauhuskenaarioistani ei toteutunut, paikallamakuu... Se meni todella erinomaisesti.

Tuomarin arvostelu meni vähän ohi, mutta kuulin, että petraamista on ja ensimmäinen osuus hyväksytty.

Kaupunkiosuutta en osannut edes jännittää, eikä siinä mitään ongelmaa ollutkaan.


Mutta... Wild Dream's Paradise "Ronja" on suorittanut 14.9.2013 BH-kokeen hyväksytysti.


Oma loppukommentti kaikessa lyhykäisyydessään: Ohjaaja pilasi koiran suorituksen!

Eikös kaikki suorituksen jälkeen halua sanoa, vielä muutaman sanan taustajoukoista :D

Kiitokset:
- SPL-Kurikka ry:n porukalle tsempistä (mehän meinattiin jättää koko koe seuraavaan kevääseen)
- perheelle, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle viimeisien viikkojen aikana ja ymmärtäneet sen

Erityiskiitos kasvattajalle
- jolta olen saanut kullan arvoisia vinkkejä koiran, varsinkin Ronjan, opetukseen ja koulutukseen. 
- 24/7 tuesta
- viime hetken neuvoista
- joka tuli seuraamaan ja kannustamaan meidän BH-koetta ollessaan viimeisillään raskaana

maanantai 2. syyskuuta 2013

Treenailua BH-kokeeseen

Meillä on Ronjan kanssa alkanut treenit BH-kokeeseen. Ronja on tullut niin sukuunsa ja olen saanut todella hyviä neuvoja ja vinkkejä kasvattajalta tämän tapauksen koulutukseen.

Meille molemmille kokeet on esimmäinen kerta ja jestas, miten jännittää. Varmaan kompuroin ja sekoilen askelissa, kääntyilen väärään suuntaan, istun ite, kun koiran pitäisi istua ym.
Löytyykö teiltä arvon lukijat joitain vinkkejä, neuvoja tuohon jännitykseen?


torstai 15. elokuuta 2013

Zero kuvattiin

Zero kuvattiin tiistaina terveeksi. Elänlääkärin arvion mukaan lonkat A/A tai B/B, kyynärät 0/0. Nyt vain jännitellään ja odotellaan Kennelliiton lausuntoa.

Zero kesällä 2013.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Koulutusta ja Harjavallan RN

Kylläpäs oli koiratäyteinen viikonloppu. Perjantaina töiden jälkeen koirahierontakoulutukseen, lauantaina oli Harjavallan RN ja sunnuntaina taas koirahierontakoulutusta.

Näyttelyissä meni hienosti. Zero avasi virallisen näyttelytuloslistansa JUN ERI2. Ronja JUN EH1. Olin kyllä tyytyväinen, vaikka Ronja olisi voinut jättää "riekkumatta", niin tulos olisi varmasti ollut aivan toisenlainen. No, sillä oli "bad hair day" :D


Edellä Dallas ja perässä Zero.

Koirahierontakoulutuksessa oli taas mielenkiintoista asiaa, että vähän harmitti, kun näyttely osui samalle viikonlopulle. TENS-laite tuli hommattua ja lähipäivät menee sen kanssa opiskellessa. Aion testata sitä ensin itseeni, ennen kuin alan lätkiä lyömään koiriin kiinni. Tiedän sitten, miltä se mahdollisesti koirasta tuntuu.

Parin viikon päästä on viimeinen viikonloppua hierontakoulutusta ennen kesälomaa. Silloin pitää yrittää saada pakollinen hierontakiintiö täyteen ja alkaa naputtelemaan lopputyötä. Lopputyön aiheen olen valinnut ja jonkin verran saanut materiaalia kerättyä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Talviturkki pois

Tänään oli ihana aurinkoinen päivä lähteä koirien kanssa ulkoilemaan.

Tyttäreni mies tuli heidän koiransa kanssa mukaan ja testasimme koirien juoksuttamista "Cesar-rullaluistimilla". Kait niillä joku ihan oma nimi on, mutta menkööt nyt tuolla :D


Mocca oli aikaisemmin jo muutaman kerran harjoitellut, mutta Ronjalle kerta oli ensimmäinen. Mocan opissa typykkä hoksasi hyvin äkkiä mistä on kyse. 

Itse en uskaltaudu rullaluistimille, mutta olen harkinnut vakavasti ostavani rollaattorin, jonka kanssa voin mennä "turvallisesti" koirien kanssa vauhdilla. Ja onhan sillä rollaattorilla tulevaisuudessakin käyttöä :D 


Ronja päätti käydä uimassa. Siinä samassa meni Zerokin, kun se seuraa Ronjaa joka paikkaan. Zero on kyllä kahlaillut vedessä, mutta tänään ensimmäisen kerran ui. Taisi tulla syvyys vähän yllätyksenä, kun piti vähän räpiköidä. Mitään kammoa ei kuitenkaan näyttänyt tulevan, kun meni vielä toistamiseen veteen. Voisiko sanoa, että uusi vesipeto on syntynyt :D

Nyt odotellaan, että vesi lämpeää sen verran, että uskaltaudun itsekin uimaan.


tiistai 30. huhtikuuta 2013

Zeron autoilu

Viime päivityksessä lupasin videokuvaa Zeron autoilusta.

Videon voit katsoa TÄSTÄ

Harmillista, kun autoja tuli niin harvakseltaan vastaan.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Koirapäivän kirmailuja

Eiliselle koirapäivälle osui aivan ihana ilma nautinolliseen ulkoiluun. Mieletön vinkuminen alkoi kuulumaan auton takaosasta, kun hörikset huomasivat mihin ollaan menossa.



 Ronja nautti, kun pääsi veteen tassuttelemaan. Zerokaan ei vettä väistellyt. Voi, tule kesä pian :)
Seuraavaan postaukseen yritän saada videokuvaa, kuinka Zero on alkanut viihdyttämään itseään automatkoilla. Varmaan ajan vielä ojaan, kun seuraan sen touhuja ja nauran vedet silmissä :D

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kotisivut

Kotisivut ovat julkaistu jokunen päivä sitten. Sivuja päivitellään sitä mukaa, kun asiaa tulee.
www.paradisespells.fi

Muistoissa-osion jouduin laittamaan jo, kun Roci siirtyi enkelikoiraksi. Päätös oli raskas, mutta välttämätön. Ikävä on kova.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kennelnimi




Wild Dream's Paradise "Ronja"
Tänään Suomen Kennelliiton omakoirasta katsoin, että kennelnimi on hyväksytty myös siellä 2.4.2013.



Kennelnimi Paradise Spell's tulee Ronjan kennelnimestä Wild Dream's Paradise.

Tämän asian kanssa edetään pikkuhiljaa ja harkitusti, joten pentueita ei ehkä vielä tämän vuoden puolella ole tiedossa.

Kotisivut saadaan ehkä tämän vuoden puolella :D

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Aprillipäivän meininkejä

Nyt vihdoin sain jonkinlaisia kuvia laitettua kamerasta koneelle. Siihen vaan tarvittiin toinen kamera.
Kun viime päivitys jäi heikolle kuvasaldolle, niin olkoon tämä sitten toisin päin.









Tuleviin näyttelyihinkin treenattiin.

Lenkin jälkeen Zero kyllästyi odottamaan ruokaa :D

Ronja nautti aurinkoisesta päivästä.




Ronja kanssa otettiin myös näyttelytreeniä.