Viime sunnuntaina oli ensimmäisen kerran pentutreffit. Olin ilmoittanut molemmat Ärrät hyvissä ajoin ja isäntäkin oli innokkaasti lähdössä mukaan toisen kanssa. No, kun sunnuntai koitti, niin isäntää väsytti niin paljon, että jouduin lähtemään vain toisen kanssa. Valinta ei ollut kovin vaikea, otin mukaan Ronjan, koska sillä on vähemmän kokemuksia uusista paikoista kuin Rocilla.
Pentutreffeillä pennut saivat tutustua toisiin pentuihin, leikittiin omien koirien kanssa sekä harjoiteltiin katsekontaktia. Ronja ei kovin keskittynyt leikkimiseen, mutta katsekontaktin kanssa meni oikein hienosti. Ei kestänyt kovin kauaa, kunnes hoksasi mitä pitää tehdä, että saa mammalta namin. Nyt se sujuu heti kättelyssä.
Vähän livekuvaa meidän viimeiseltä metsälenkiltä, koska kamera jäi kotiin. Videopätkä on kuvattu kännykällä ja ei kovin hyvälaatuinen, mutta kyllä siinä näkee nuo kaksi ihanaa Ärrää.
Huomenna lähdetään käymään Saksanpaimenkoiraliiton Kurikan alajaoston koulutusta katsastamassa. Niiden nettisivujen päivityksesta on jo jonkin aikaa, mutta otetaan se riski ettei siellä ole mitään eikä ketään.