sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Jälkeä ja treffailua

Nyt on taas hyvä hetki naputella muutama sananen tännekin, kun Ärrät nukkuvat.
Tänään oltiin Pentutreffeillä molempien kanssa. Nyt siellä oli pari uutta koiraa mukana. Ärrät pitivät huolen siitä, että kaikki varmasti kuulee, että me ollaan tulossa. Molemmat räykyttivät naamaansa siihen malliin, kun mentiin kentälle. Nopeasti räykytys loppui, kun päästiin haistelemaan toisten koirien hajuja.
Pentutreffeillä on pentumaista meininkiä.
Treffeillä treenattiin katsekontaktia, leikkiä pennun kanssa, ohitusta ja sen jälkeen kokeiltiin "ojan ylitystä". Ronja testasi jo ennemmin kiivetä korkealle, kunnes huomasi olevansa liian korkealla, typykkä pystätyi siihen paikkaan eikä liikahtanut mihinkään. Eipä siinä mamman auttanut kuin nostaa typykkä alas, jotta touhut taas jatkuisivat.
Mallikkaasti myös Roci "ylitti ojan".
Ärrien kanssa ollaan treenattu Kurikassa jälkeä. Se on niistä todella mukavaa puuhaa, kun saa etsiä makkaraa nenällään ja lopussa on makkaraa kasallinen.
Roci käyttää nenäänsä vaikka makkarathan näkee tuossa ihan silmilläkin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti