keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Roci sirutettu

Tänään on ollut oikein toiminnan keskiviikko. Aamulla aikaisin lähdettiin ajelemaan kohti Kauhajokea. Rocille laitettiin siru ja tarkistettiin josko toinen kives olisi laskeutunut. Vaan epäollut.
Miltä susta tuntuisi, jos sun kiveksiä käpälöitäisiin?
Sirun laittamisesta Roci ei ollut moksiskaan, mutta kiveksien tutkiminen ei ollut kivaa. Mutta kenestä se nyt sitten olisi kivaa.

Kotipiha alkaa tuntumaan jo turvalliselta paikalta.
Töiden jälkeen Roci pääsee pihalle, joka alkaa tuntuu jo ihan turvalliselta paikalta. Aluksi Roci vaan pysytteli jalkojen juuressa. Nyt se uskaltaa jo irtaantua.

Pihalla voi jo juoksennellakin.

Piha alkaa olemaan sula ja kurainen. Rocin tutkiskeluja se ei juurikaan haittaa.

Vielä mahdutaan auton allekin. Mutta tuskin enää kauaa.
Kun kaikki tutkimukset oli tehty, treenattiin vähän taluttimessa kulkemista. Kymmenisen metriä mentiin  kujaa pitkin ja palattiin takaisin.
Treenin tarkoituksena on taluttimsessa kulkemisen lisäksi opetella myös se, ettei kujalle mennä ilman talutinta eikä ilman taluttajaa. Sallitun alueen rajalla talutin irrotettiin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti